Kyllä meidät muistetaan!
Julkaistu: 12.07.2020 00.00

Kyllä meidät muistetaan!

Millaisena sinä haluat, että sinut ja tämä joukkue muistetaan tästä turnauksesta?

Tällaisella retorisella kysymyksellä käynnistettiin maanantaiaamuna 6.7.2020 Pajamäen Pallo-Veikkojen maineikkaiden B-junioreiden viimeinen Helsinki Cup -taival. Kaikkiaan turnaus oli kyseiselle joukkueelle kymmenes. Ensi vuonna ollaan näihin karkeloihin jo yli-ikäisiä, joten nyt lähdettiin viimeistä kertaa nauttimaan erityisen turnauksen tunnelmasta.

ME voimme olla se turnauksen yllättäjä, turnauksen yhtenäisin ja sitoutunein joukkue!

Tavoite oli selkeä: lähdemme alkulohkoon taistelemaan pääsystä B-finaaleihin. Matsit olivat tasaisia ja tiukkoja – ei ollut kaukana, että olisimme taistelleet lopulta jopa A-finaaleihin pääsystä.

Turnaus alkoi maanantaina oululaisvieraita vastaan. Tervarit oli erinomainen joukkue, joka lopulta oli lohkon ykkönen. Olimme unessa. Vastustaja iski nopeasti kaksi maalia. Puolustuspelisysteemimme ei lähtenyt vielä ensimmäisessä pelissä rullaamaan odotetusti. Vastustaja pääsi murtautumaan liian usein.

Peli kuitenkin parani. Kärkimiehemme Joni kavensi 2–1:een. Olimme taas pelissä mukana, mutta kiri jäi siihen. Erittäin hyvää vastustaa vastaan siis tuloksena niukka tappio keskinkertaisella esityksellä. Omaa pelaamista parantamalla olisimme kuitenkin lohkossa hyvinkin vahvoilla. Tiesimme sen.

Tiistai, toinen turnauspäivä, alkoi sateisissa merkeissä Talin nurmikentällä varhain aamulla. Vastassa oli HooGee/Atletiko de HG, jossa oli erittäin hyviä pelaajia. Tunnelma oli brittifutishenkinen: märkä nurmi, kaatosade, +12 astetta ja vastustaja, jonka hyökkäyspelitaktiikka oli latoa palloa alati selustaan. Olimme vaikeuksissa, mutta roikuimme kovan työmäärän, tiiviin puolustamisen ja erinomaisen maalivahtipelin myötä pitkään tasoissa 0–0:ssa. Jänne ei kuitenkaan pitänyt aivan loppuun asti, sillä kymmenen minuuttia ennen päätösvihellystä HooGee iski vapaapotkun jälkitilanteesta voittomaalin.

Peli parani huomattavasti avausottelusta, mutta vielä ei palkintoa saatu. Kundit tekivät esimerkillisen ryhtiliikkeen, mikä lupasi hyvää jatkoa ajatellen. Pääsimme yhä paremmin pelisysteemiimme kiinni.

Tiistain toisessa pelissä oli vastassa lohkon jumbojoukkue PPS. Asetelma oli selvä: kaksi peliä oli mennyt nousujohteisesti, joten nyt olisi palkinnon paikka. Ja palkintohan sieltä tuli. Emme antaneet vastustajalle armopaloja, vaan hoidimme matsin kliinisen tyylikkäästi 3–0. Maalinteossa kunnostautuivat Luukas ja Joni kahdesti.

Alkulohkon viimeiseen pelipäivään lähdimme siitä asetelmasta, että olimme varmistaneet tiistain voitolla paikan B-finaaleihin. A-finaaleihin ei ollut enää saumoja. Viimeisessä pelissä oli vastassa PPJ/2, ja pelissä oli panoksena lohkon kolmas sija.

Haimme peliin myös merkitystä siitä, että tärkeää olisi saada kokemus siitä, miten nämä tiukat matsit käännetään itselle. Tervareita ja HooGeeta vastaan emme siinä olleet onnistuneet.

Saimme unelma-alun. Hayder teki kaksi salamamaalia viiteen minuuttiin. Tämähän näyttää hyvältä!

Sitten alkoi näkymään edellispäivän rasitus. Moni pelaaja oli pelannut tiistaina liki täydet minuutit kahdessa pelissä. Meillä ei ollut yksinkertaisesti puhtia.

Meidän puolustus vuoti. PPJ iski maaleja, kolme kappaletta yhteensä. Roikuimme kuitenkin koko ajan pelissä mukana. Fiilis oli ristiriitainen: pitäisikö tässä yrittää saada jätkistä niin paljon irti, että pystyttäisi peli kääntämään, vai ruvetaanko säästelemään avainpelaajia huomista ajatellen? Silloin meidän pitäisi olla parhaassa iskussa.

Peli päättyi 3–2 PPJ:lle. Jälleen tiukasta pelistä maalin tappio.

Jalkapallo ei aina palkitse

Jälkeenpäin ajateltuna edes se yksi voitto noista alkulohkon tiukoista peleistä olisi ollut tärkeä. Olisimme saaneet kokemuksen siitä, että pystymme niitä pelejä kääntämään. Se olisi ollut jatkopelejä ajatellen erittäin tärkeää itseluottamuksen kannalta.

Torstai, ensimmäinen pudotuspeli. Vastassa EPS/2. Latautuminen oli tehty huolella. Meillä oli noin 30 tuntia edellisestä pelistä, mikä oli hyvä tilanne palautumisen kannalta.

Kundit olivat huippuiskussa. Pelisuunnitelma oli opiskeltu huolella. Ja pelasimme aivan loistavasti. Aivan mielettömän hyvin. Fiksua, järkevää, yhtenäistä jalkapalloa. Olimme viimeistään nyt joukkue kentällä.

EPS ei päässyt mihinkään. Peli oli täysin meidän näpeissä. Loimme kelvollisia maalipaikkojakin. Mutta tauolle mentiin 0–0-tilanteessa.

Jätkät, nyt täytyy olla edelleen huolellinen. Täytyy tehdä kovasti hommia. Mutta tää on meidän peli. Me hoidetaan tämä!

Toisen jakson alussa EPS sai heti paineen meidän päätyyn. Kulmapotku. Ensimmäinen purku epäonnistuu, samoin toinen. Pallo maalissa.

Ei mitään. Peli jatkuu. Jatkamme edelleen hyvin. Kontrolloimme peliä. Luomme paikkoja, jopa erittäin hyviä sellaisia. Tehdään maalikin, mutta se oli tuomarin mukaan paitsio.

Vyörytämme, vyörytämme ja vyörytämme. Selustoihin, boxiin. Keskityksiä, laukauksia, erikoistilanteita. Jätkät laittavat kentällä kaikkensa likoon. Tunteetkin kuohuvat, niin kuin tällaisissa paikoissa monesti käy.

Ei tule palkintoa. Tuomari puhaltaa pilliinsä. Peli päättyy 1–0 EPS:lle. Tämä on kova paikka. Turnaus päättyy huikean esityksen jälkeen karvaaseen tappioon. Pelasimme ylivoimaisesti turnauksen parhaan pelimme. Kaikkemme jätimme kentälle. Enempää ei olisi voinut vaatia.

Mutta jalkapallossa maalit ratkaisevat. Emme ansaitse voittaa, jos emme tee maaleja.

Meidät muistetaan. Jos ei muuta, niin EPS/2, joka pelaa sarjapeleissä kaksi sarjaporrasta ylempänä, muistaa meidät. Voitimme kentällä likipitäen jokaisen kaksinkamppailun. Pääsimme vastustajan ihon allekin. Vastustaja antoi meille lempinimen FC Siat, vaikka sikoja emme olleet. Olimme kovia. Vastustajan valmentaja antoi pelin jälkeen vuolaat kehut.

Ennen kaikkea muistamme itse tämän turnauksen lopun ikäämme. Se oli kasvutarina. Se oli tarina siitä, kun pelaamisemme tiivistyy matsi matsilta, ja kovimmassa paikassa olemme mielettömän yhtenäinen joukkue. Se oli tarina siitä, miten sitoutuneesti pelaajat omaksuivat lyhyessä ajassa pelisysteemimme salat ja miten sitoutuneesti ja järkevästi pelasimme kentällä joukkueelle.

Kyllä meidät muistetaan.

- Juuso Kokkonen, päävalmentaja

Seuran uusimmat