29. marraskuuta vuonna 1969 kokoontui Pajamäentie 9:ssä sijainneessa kerhohuoneessa joukko nuoria miehiä, jotka päättivät yhdessä tuumin perustaa jalkapalloseuran.

Perustajajäsenet Rauno, Reima, Vesa ja Jarmo Särkijärvi, Jukka Kasurinen, Antero Lehto, Jouko Lahtinen, Markku Granlund, Ari Kosonen, Timo Ruutu, Ari Kiviniemi ja Harri Lindholm nimesivät seuran Pajamäen Pallo-Veikoiksi.

Punainen pikajuna on lempinimi, josta seura myöhemmin myös tunnetaan.

Siitä se sitten alkoi. PPV:ssä vallitsi heti toiminnan käynnistyttyä reipas tekemisen meininki ja hyvä yhteishenki. Jo perustamisesta lähtien seuran toiminnan perusajatuksena on ollut innostavan, kehittävän ja terveellisen harrastuksen tarjoaminen Pajamäen ja sen lähialueiden asukkaille.

Seurassa käynnistettiin pian junioritoimintaa, joka oli alkuvuosina erittäinkin vireää. Mutta alamäkiäkin on ollut matkalla. Junioritoiminta hiipui 1980-luvulla ja jopa loppui hetkeksi aikaa. 1990-luvulla käynnistynyt buumi on kuitenkin siivittänyt junioritoiminnan uuteen kukoistukseen.

29. marraskuuta 2019 tuli kuluneeksi 50 vuotta Pajamäen Pallo-Veikkojen perustamisesta.

Me olemme 350 rekisteröityä pelaajaa ja noin 60 toimihenkilöä – vanhemmat, perheet, ystävät ja muu tukiverkosto siihen päälle. Ja tietenkin jo peliuransa päättäneet pelurit ja toimijat. PPV koskettaa edelleen satoja, ellei tuhansia, ihmisiä – suoraan ja välillisesti.

PPV on säilyttänyt asemansa kasvavien suurseurojen puristuksessa. Junioripelaajia seurassa on lähes 250 – enemmän kuin vuosiin! Kasvua on tullut eritoten tytöistä, sillä seurassa palloilee kaksi tyttöjen joukkuetta ja lisäksi nuorimmissa ikäluokissa ovat tytöt ja pojat samoissa ryhmissä. Toiminta on junioreissa edelleen vireää, vaikka haasteitakin on.

Aikuispelaajia PPV:ssä palloilee reilu sata. On ikämiesjoukkueita, edustusjoukkue, Seos ja naisten Sisters.

Edustusjoukkueemme tipahti kovaa alas kolmosdivarista, jossa se vakiinnutti paikkansa vuosiksi. Joukkue koki sukupolven vaihdoksen, kun ensin PPV:n maineikkaat 1996 syntyneet ja sen jälkeen 2000 syntyneet taiturit valtasivat hiljalleen paikkoja kokoonpanosta. Nyt Vitosessa pelaava edustusjoukkue koostuukin lähes kokonaan näiden kahden ikäluokan PPV-kasvateista.

Pajamäkeen saatiin oma urheilukenttä, "Pajamäen Wembley", 1960-luvulla. Kyseisellä kentällä alkoi PPV:n toiminta – ja jatkuu edelleen. Kentälle saatiin vuonna 2002 oma, kiinteä halli, joka takasi hyvät olosuhteet talviharjoittelulle. Antero Lehto ja Jukka Kasurinen tekivät hallin eteen valtaisan työn. Harmiksemme halli jouduttiin vajaa kymmenen vuotta sitten purkamaan.

Uusi hallihanke potkaistiin kuitenkin pian käyntiin. Seurayhteistyön kautta, ja silloisen seuran hallituksen ja aktiivien valtaisan työn ja panostuksen voimin Pajamäkeen pystytettiin vuonna 2013 kaksi modernia junioritekonurmea, joista toisen päällä on talvisin kuplahalli. Olosuhteemme ovat erinomaiset.

Kohti seuraavaa kymmentä

Vuosikymmen vaihtuu, ja niin vaihtuu ihmiset seuran johdossa. Antti Peltonen, Antti Lehto, Hannu Kolmonen ja Petri Riikonen, joilla on takanaan yhteensä vuosikymmenten kokemus seuran hallituksessa toimimisesta, jäävät hallituksen toiminnasta sivuun. Uusi ryhmä seura-aktiiveja ottaa seuran hallinnon ja kehityksen haltuunsa. Ja onpa hallituksessa edelleen mukana myös yksi seuran perustajajäsenistä, Reima Särkijärvi.

Seuran toimintaa on linjattava tulevaisuudessa vahvemmin. Jalkapalloseuratoiminta Helsingissä, ja seuratoiminta yleensäkin, on ollut valtaisan murroksen keskellä viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana. Kaupunginosaseurat ovat joko kuihtuneet tai laajentuneet ja ammattimaistuneet. Toimintaa johtavat palkatut työntekijät. Puhutaan jopa, että pyyteetön talkoohenki on hiipunut, ja että seurat olisivat siirtyneet yhä enemmän palveluorganisaatioiksi ja erkaantuneet perusajatuksestaan kansalaisyhteisöinä.

Näiden muutosten keskellä on PPV:nkin löydettävä jatkossa oma tiensä. Junioritoiminnassa on ollut viime vuosina heilahduksia ja ailahtelevuutta, mutta muutamien seura-aktiivien ansiokkaan työn myötä uusia ikäluokkia on saatu perustettua. Toimintamme kannalta harmillista on se, että jo perustettaessa joukkueet jäävät pieniksi, ja ne hajoavat ennen aikojaan. Tulee harvakseltaan joukkueita, jotka menisivät "koko junioriputken" läpi samassa seurassa, PPV:ssä.

Meidän on luotava toiminnalla syvempiä merkityksiä ihmisille – sellaisia, jotka pitävät pelaajat, vanhemmat, valmentajat ja muut toimijat kiinni seurassa, vaikka kilpailua harrastajista onkin ympärillä. Sellaisia merkityksiä, jotka peittoavat suurseurojen tarjoaman "laadukkaamman" tai ainakin ammattimaisemman toiminnan.

Seuran ja yhteisön tulee olla merkityksellinen.

Siteeraan Pajamäen Pallo-Veikot ry:n pitkäaikaista puheenjohtajaa ja perustajajäsentä Antero Lehtoa, joka kirjoitti vuonna 1982 PPV-lehdessä seuraavasti:

"Luultiin, että PPV:stä kasvaa suurseura. Luulo oli väärä. Seuramme on ja pysyy pienenä seurana. Kooltaan. – – Saumattomaan yhteishenkeen tarvitaan monta tekijää: seuran johto, valmentaja, joukkue ja junioriluokissa vielä lisäksi vanhemmat. – – Toivon ja uskon, että PPV:ssä vallitsee se sama yhteishenki, jolla seura pantiin alulle ja jolla jo ollaan päästy hyviin tuloksiin juniorityössä."

Toinen perustajajäsen ja entinen puheenjohtaja, nyttemmin seuran kunniapuheenjohtajaksi kutsuttu, Jukka Kasurinen on aikoinaan todennut seuraavaa:

”PPV olemme me, kaikki me. PPV:tä ovat syysillan sateessa kentän laidalla seisovat fanit – ne kaikki kolme. PPV:tä ovat vaimot ja tyttöystävät, omaiset ja sukulaiset, jotka jaksavat innostaa, kannustaa ja kestää sen, että elämä on osa jalkapalloa.”

Onnea 50-vuotias PPV! Kiitos seuran nykyisille ja entisille pelaajille ja aktiiveille. Ilman teitä ei olisi meitä.

PPV olemme me!

Juuso Kokkonen, puheenjohtaja 2019

Tekstin lähteenä on käytetty Harri Kumpulaisen kirjoitusta PPV-lehdessä vuonna 2009, kun PPV täytti 40 vuotta. Lehden pääset lukemaan täältä.


PPV sai onnentoivotukset Brittein saarilta


Pajamäen Pallo-Veikot täytti 50 vuotta 29.11.2019.

Seura sai varsin arvovaltaiselta taholta huomionosoituksen, kun perinteikäs brittiläisseura Liverpool FC lähetti onnentoivotukset PPV:lle tämän 50-vuotisjuhlan kunniaksi.

PPV perustettiin vuonna 1969, ja inspiraationa seuran perustamisessa toimi nimenomaan perinteikäs, vuonna 1892 perustettu Liverpool FC. Seuran perustajajäsenistössä oli kovia Liverpool-faneja, joten esimerkiksi PPV:n väri ja peliasu saivatkin kovasti vaikutteita Liverpoolista.

Niinpä PPV:n otettua yhteyttä Liverpool FC:n toimistolle tämä onnitteli 50 vuotta täyttävää PPV:tä.

– Liverpool Football Club on iloinen kuullessaan, että PPV on perustettu sen inspiroimana. Liverpool FC toivottaa PPV:lle paljon onnea ja menestystä tulevaisuuteen, Liverpoolin toimisto kertoo.