Winning formula
10.9.2020 11:11 Uutiset / Ikämiehet 45

Märkiä ja iloisia ikiksiä

Syksyinen sää näytti kauniita kasvojaan, kun 45-ryhmä kohtasi Valtin Kansanauto-areenalla itäisessä Helsingissä. Moni kaipasi hämäränäkölaitteita ennen peliä, sillä sen verran suttuiset oli Puotilan tuikut. Lisäksi taivas tiputti kyyneliään kiihtyvään tahtiin pelin aikana, mutta näistä huolimatta veikoilla oli onnistunut ilta sarjajohtajaa vastaan.

Punanuttujen ryhmitys oli edellisen pelin peruja 4-2-3-1, matala blokki, nöyrä asenne puolustamiseen ja vastaiskujen kautta kohden gloriaa. Penkillä ei liiemmin lämmittäjiä ollut ja tämä piti kaikkien veret sopivassa sykkeessä.

Peli alkoi tunnustellen ja pallo liikkui veikoillakin kivasti. Valtti oli alkuun hivenen aktiivisempi, mutta mitään kummempaa he eivät saaneet viritettyä. Punapaidoilla alkoi olla yhä enemmän otetta ja hyökkäyspäässäkin syntyi tapahtumia.

Veikot sai klöntin vanhetessa kontrolloitua kenttää yhä paremmin rauhallisella pelillään ja maalipaikoillekin päästiin, mutta vielä ei juostu potkimaan kulmakartioita kumoon.

Valtin sykähdyttävimmät paikanpuolikkaat tuli muutamasta kulmasta ja Hiltun vähän sinne päin menneestä avauksesta, mutta verenpaineet eivät kuitenkaan nousseet normaalista. Mitään todellista hätää ei missään vaiheessa ollut.

Puoliajalla reisivammaa poteva Kuula kiitteli aivan aiheesta koko jengiä ja toiselle halville mentiin ”Tämä peli on meidän” -asenteella. Näin kävikin.

Toinen puolisko vanheni vajaan kympin, kun hyvin peliä pyörittäneille veikoille tuli kulma. Mango-Lassila laittoi palloa maalille ja se ajautui koko ryhmän läpi boksin reunalla päivystäneelle Jamielle. Pallo haltuun ja pian se olikin vitosen sisällä Veskun jaloissa. Vippaus ja peli oli veikoille 0-1.

Johtomaali sai Valtin ravaamaan yhä aktiivisemmin ja peli vähän käännähtikin heille. Sen verran sähäkkää raitapaitojen yritys oli, että kuudentoista kulmilta lähti hyvä veto. Hiltu sai sen työnnettyä ylärimaan, josta se kimmahti maali edustalle.

Paikalla oli sekä Valtin velmu että Pete, Surakan Pete, joka käytti kroppaansa taistelutilanteessa hiukan voimallisemmin ja peliväline osoitettiin kalkkipisteelle, 1-1.

Tasoituksen jälkeen Valtilla oli hetken aikaa momentuminsa, mutta yhtälailla veikkojen peli oli mallikasta. Valtin nostaessa voitonkiillossa ryhmäänsä, isolle kentälle avautui yhä enemmän tilaa.

Ja tätä tilaa Kisu ”Running-Man” Kinnunen hyödynsi erittäin hyvin. Vammoistaan toipunut Nicodemus Lindström laittoi hyvän pystypallon, jonka Kisu juoksi kiinni, ohitti veskan ja peli oli 1-2.

Peli oli yhä paremmin veikkojen kontrollissa ja Valtin eväät olivat aika vähissä. Paikkoja avautui yhä helpommin ja oli enää ajan kysymys, kun homma olisi paketissa. Hyvän hyökkäysrakentelun jälkeen lelu oli laidalla, josta se heitettiin maalille. Kukas muu siellä olikaan kuin Tusca-setä päineen ja tulostaululle vaihdettiin lukuja, 1-3.

Tämänkin jälkeen veikot rakenteli mallikkaita hyökkäyksiä ja puolusti hyvin. Pampulla oli läpiajo (”Taas se menee tuolla” totesi Valtin hyökkääjä), joka ei tosin tuonut tulosta, mutta vaaranpaikkoja oli useita.

Noin vitonen ennen loppua peliä pyöritettiin Valtin kuudellatoista, jossa Tussu-enoa vedettiin koiville niin että kopsaus kuului Itiksen Alkoon saakka. Tommi ei pilkulle asettuessaan voinut käyttää tuttua kis-kis-harhautustaan, vaan sijoitti varmasti, 1-4.

Loppuminuutit mentiin samaan varmaan tyyliin kuin koko peli ja vislausten jälkeen annettiin Valtin yritteliäälle porukalle iso käsi. Mutta veikot oli selvästi parempi.

Speedoja myöten kastuneen porukan tekeminen oli kollektiivisen mallikasta ja jokainen hoiti tonttinsa kiitettävästi. Man of the Match -maininnan voisi antaa kelle hyvänsä, mutta Pete, Surakan Pete, oli vahva molempiin suuntiin, uurasti, riisti, taisteli ja rakenteli peliä uupumatta.

Kankean alkukauden jälkeen veikkojen peliin on löytynyt hyvä syke ja tekemisen tapa, jolla voittojakin tulee - ja vielä hyvällä pelillä.

Yhdessä tekeminen, työnteko, molempiin suuntiin ja puolustamisen kautta pelaaminen on selvästi tuonut hyvän mallin. Jopa hiukan harmillisesti kausi on paketissa kahden viikon kuluttua, jolloin yritetään niistää yhä mestaruudesta taisteleva Pihlajisto.

-pupu-


   
Lisää uutisia
Pajamäen Pallo-Veikot Ry
«  Syyskuu   »
Kategoriat