Timo Torkkeli in memoriam (1958-2021)
Julkaistu: 15.09.2021 00.00

Timo Torkkeli in memoriam (1958-2021)

Todellinen PPV - ikoni, Timo "Tiko" Torkkeli kuoli kotonaan Helsingissä syyskuussa 2021.

Jokin aika sitten saimme kuulla suru-uutisen, kun iki -PPV.läinen Timo "Tiko" Torkkeli oli poistunut joukostamme.

Tikon ura PPV.ssä alkoi samoihin aikoihin seuramme perustamisen kanssa, kun hän kokosi seuran ensimmäisen juniorijoukkueen yhdessä parin pelikaverin kanssa. Tuo joukkue kehittyi nopeasti saavuttaen B-junioreissa piirin mestaruuden ja paikan ikäluokkansa mestaruussarjassa ensimmäisen kerran. Tiko nousi edustusjoukkueeseen 16-vuotiaaana ja jatkoi uraansa ikämiesjoukkueissa. Hänen ehdoton tavaramerkkinsä oli hirvittävän kova vapaapotku. Pallotutkaa seuralla ei onneksi ollut varaa hankkia, se olisi kuitenkin mennyt rikki.Pitkän pelaajauran lisäksi Tiko toimi myös valmennus- ja huoltotehtävissä. Nämäkin tehtävät hän hoiti intohimolla ja fanaattisuudella. Kuvaavaa oli pelaajien kannustaminen ja positiivisen joukkuehengen luominen. Tiko oli elämänsä loppuun asti mukana seuramme toiminnassa. PPV.n yläkerran joukkue on saanut kovan vahvistuksen.

Jukka Kasurinen

kunniapuheenjohtaja PPV



Minun, kuten luultavasti monen muunkin 80-luvulla syntyneen PPV-juniorin, ensimmäinen muisto Tikosta on 90-luvun alun kesäiseltä Bengtsårin leiriltä. Pikkupojan silmissä hieman mystiseltä vaikuttanut, jos kohta alati nauravainen hahmo ilmestyi saarelle ja näytti pikkupojille, kuinka sitä jalkapalloa oikein lauotaan. Näkemäni perusteella uskon, että myöhemmin kuulemani ”Boss” Kasurisen kuvaelmat omista ”Brežhnevin aikaisista” ja yhä kiertoradalla kulkevista kudeista olivat todellisuudessa vähintäänkin Tikon laukausten inspiroimia.

Pelatessani vuosituhanteen taitteessa toista kauttani III-divisioonapaikkansa vakiinnuttaneessa PPV:n edustusjoukkueessa, palasi Tiko joukkueen kakkosvalmentajaksi ja joukkueenjohtajaksi. Kuten niin moni muukin PPV:läinen, myös minä sain pian Tikolta elämään jääneen lempinimeni.

Tikosta puolestaan muodostui jälleen joukkueen henki ja sielu sekä porukkaa yhdessä pitävä voimahahmo valmentajien vaihtuessa.

Äidin helmoista Kallion seudulle muutettuani kuskasi Tiko minua kymmenen vuotta treeneihin ja peleihin. Yksikään ottelu Suomen III-divisioonassa – tuossa sarjoista kauneimmassa – ei ole toki koskaan merkityksetön. Kuitenkin viimeistään kokemus hävityn ottelun jälkeisestä kotimatkasta Tikon kyydissä varmisti meille kalliolaisille tämän. Erityisesti voitokkaiden (viikonloppu)otteluiden jälkeinen ilo ja henkevät keskustelut, Tikon alakerran Hakis Pub Gazalissa, puolestaan kuuluvat nuoruus- ja vähän myöhempienkin vuosieni muistoista rakkaimpiin. Kyseisessä kievarissa Tiko raapusti veikkauskuponkiin versioita PPV:n kaikkien aikojen All Stars -miehistöstä. Yhdessä versiossa maalivahti Häikiön (vai oliko se sittenkin Stegu?) edessä toppariparin muodosti Torkkeli ja Sipilä. Myönnettäköön, että liikuttuneessa tilassa jopa Petri ”Mosa” Junttila saattaisi muistaa mahtuneensa Tikon seuraksi tuohon kokoonpanoon.

Tikossa oli annos vanhan liiton jäärää yhdistettynä äärimmäisen suurisydämiseen, hauskaan, teeskentelemättömään ja oikeudentuntoiseen ihmiseen. Nuoria ja heidän toilailuitaan Tiko ymmärsi aina – kunhan III-divisioonajalkapalloon sitouduttiin. Vaikka jalkapallo – olipa kyseessä sitten Pajamäen pikajuna kolmosdivarin syysvaloissa tai Evertonin ainainen keskinkertaisuus – tarjosi Tikolle epäilemättä ”korkeita tunteita”, merkitsi jalkapallojoukkueen ja laajennetusti seuran kokoinen porukka hänelle myös jotain enemmän. Kyse oli uskoakseni ennen kaikkea yhdessä tekemistä, kokemuksien jakamisesta, ihmisistä ja heidän tarinoistaan. Viiden vuosikymmenen aikana noita kokemuksia kertyi, ja Tikon muisti niiden osalta oli pohjaton.

Sosiaalisen ja iloisen ulkokuoren alla myös surut ja alakuloisemmat mielentilat olivat Tikolle tuttuja. Se herkisti hänet ymmärtämään niitä myös muiden osalta. Vaikka kuningas jalkapallo oli syy, miksi itsekin Tikoon alun perin tutustuin, muodostui hänestä myös minulle korvaamaton ystävä. Enää ei liene itseni lisäksi ketään, joka muistaisi jollain muhkuraisella kentällä syyssateessa parikymmentä vuotta sitten tekemäni uskomattoman divarimaalin. Legendaarista Tikoa, suurenmoista ystävää, sen sijaan on mahdoton unohtaa.

Miikka ”Sippi” Sipilä


Tutustuin Tikoon 90-luvun alkupuolella. Paikkana Helsingin urheilukentät sekä legendaarinen kisiksen pääty. Mutta paremmin opin tuntemaan, kun Pohjanpalon Ripan kanssa hommasivat mut PPV edariin pelaamaan (Kasurisen avattua rahakirstua, sen Tiko aina muisti mainita.)

Heti kun paremmin opin tuntemaan Tiksan, niin tuli selväksi kuinka intohimoinen futis ja urheilumies onkaan kyseessä. Sekä varsin lapsirakas, eläinrakas, ystävärakas ja oikeastaan elämysrakas. Ja sosiaalinen, jopa yltiösosiaalinen. Hän viihtyi sitä paremmin mitä enemmän porukkaa koolla oli.

Mutta niinä kertoina, kun Tikon kanssa vietimme aikaa ihan kahdestaan, selvisi myös hänestä se herkempi ja rauhallisempikin puolensa. Vaikka porukassa heitetyt viiltävät analyysit ja herjat, joista osa jäi legendoina elämään, niin kahdenkeskisten keskusteluiden hienotunteisuus ja hauraus osasi aina vain yllättää.

Torkkelin Timolle saattoi uskoutua niin suruissa kuin iloissakin, luotettava mutta, ah niin malttamaton Tiko oli kyllä ystävistäni eräs suurimpia. Sekä henkisesti, että myös fyysisestikin. Kerran selvitimme omat intiaaninimemme Tikon kanssa ja hänen intiaaninimensä oli Arvostettu Kallio. Sitä Tiko totisesti oli.

Timo "Tiko" Torkkeli. En unohda Sinua koskaan,

Ystäväsi Mosa.